keskiviikko 24. elokuuta 2016

mut hys nyt

Hiljaisuus on tehnyt hyvää mulle. Valmistuin lukiosta, olin kahdessa eri työssä ja nyt elän                   murroskohdassa. En mennyt kouluun, tuntuu kummalta.
Helsingissä käydessä on ollut kaunista. Löydän sen kovista kulmista ja kylmistä katseista jotain rauhoittavaa. Metron tekopirteä oranssi ja Katatonia, jokin vetää aina takaisin.
Hyvinä päivinä luen itselleni ääneen runoja. En ole kirjoittanut kuukausiin, oon lakannut etsimästä sanoja. Odotan että ne tulee itsestään.
Ollaan suunniteltu tulevaa, jännittää koska se on yhteinen tulevaisuus. On se ennenkin ollut mutta nyt se tulevaisuus onkin muualla, yhteisessä osoitteessa, enkä uskalla toivoa liikoja sillä pelkään että joudun pettymään. Silti itkettää kun on niin onnellisia hetkiä, niitä kun ei meinata mahtua kylpyammeeseen molemmat ja kylpyhuoneen lattialle tulee tulva. Kun puhutaan kuinka sitten kun ollaan siellä kaukana lähetetään rumia postikortteja ihmisille.

Yritän saada elämästä kiinni, välillä huomaan sen menevän ohi enkä ole kuukausiin tehnyt asioita joista pidän. Valokuvaus on jäänyt, niin kaikki muukin luova. Mutta nyt oon alkanut taas heräämään, aloitin ukulelen soiton ja kaikki on noin muutenkin okei.