lauantai 20. joulukuuta 2014

Ode to sleep



                     

Luojan kiitos loma alkoi. Oon ollut aika hautautunut kouluhommiin lähiaikoina, oon siis aika onnellinen ettei tarvii huolehtia niistä yli kahteen viikkoon, aion tehdä majan mun huoneeseen vilteistä ja tyynyistä ja nukkua ihan liikaa ja maratoonata Star Warsit ja ah rakastan lomia.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Apocalypse please


Kuvat Saijan ottamat, purrdurr kiitos!
Kävin joku aika sitten Saijan järjestämässä lolien peli-illassa! Mun osalta miitti kuitenkin päättyi aika nopeasti saatuani ihan jäätävän mahakivun jonka ansiosta en pystynyt edes liikkumaan ilman että sattui törkeen paljon. Sen siitä ilmeisesti saa kun odottaa liian innoissaan jotain. No mut alkumiitin ajan oli silti kivaa!


Tracon oli mun osalta ihan jees. Missasin melkein kaikki ohjelmat mihin mun piti mennä ja olin varsinkin lauantaina tosi väsynyt, aliarvioin mun unentarpeen ja tein vielä conia edeltävänä yönä cossia ja nukuin sellaset viisi tuntia. Cossasin tosiaan Amy Pondia Doctor Whosta, ihanat hahmot on ihania.



Mulla on ollut tää viikko syyslomaa, ja sen sijaan että tavallisten kaavojen mukaan olisin vaan kääriytynyt peittoburritoksi sängyn pohjalle oon käynyt Helsingissä, miittaillut ja ollut mummolassa maalla pari päivää. En ilmeisesti tajunnut että jos viettää suolla kaksi tuntia keräten karpaloita lumisateessa voi vilustua. Eli nyt mä sit vietän tämän loman viimeset pari päivää sinä peittoburritona, god dammit.

 
Oikeanpuolinen kuva by Seraphine
Viime sunnuntaina tosiaan miittailtiin museo- ja kahvilakäynnin merkeissä, oli enemmän kuin jees päästä näkeen taas ihmisiä, tutustuin jopa muutamaan uuteen ihmiseen. Hurja saavutus multa, oon melko sisäänpäinkääntynyt ja varsinkin miiteillä unohdun yleensä vaan kuuntelemaan muita ja seuraamaan vierestä, oivoi. Pääsin käyttämään miitillä myös ensimmäistä kertaa uusinta rakkautta eli Holy Night Storya, en ookaan himoinnut sitä kuin jo noin kolme vuotta. Maksoin itseni kipeäksi siitä, mutta ei kaduta yhtään, on se sen verran ihana.
Niin joo, mulla oli pari viikkoa takaperin synttärit, täytin 17 vuotta! Nyt vietän epämääräistä välivuotta ennen täysi-ikäistymistä. Saanpahan ainakin taikoa Tylypahkan ulkopuolella.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Well, Jesus Christ, I'm not scared to die, I'm a little bit scared of what comes after







Loppukesään kuului esim. päivä Helsingissä (iih pääsin käymään ensimmäistä kertaa Suomenlinnassa) jokavuotinen Lapin matka sekä yksi tappajakissanpentu. Koulun alun jälkeen mun suurin toive on ollut se että saisin nukkua ehkä viikon putkeen, minkä takia kaikki kiva kuten lolita, valokuvaaminen ja kirjoittaminen on jäänyt aika vähälle. Viime viikolla mulla alkoi myös työt. Vasta silloin kun hypervilkkaat 7-vuotiaat tytöt käytännössä kiipesi mun ja siskoni jalkoja pitkin alkoi idea kerhonohjaajan työstä tuntua ei ihan niin hyvältä.

Lisää mukavia juttuja, oon nyt toista kertaa kipeänä kahden viikon sisällä. Elämä ei näytä kauhean nätiltä siinä vaiheessa kun yöllä huomaa makaavansa kylpyhuoneen lattialla kun ei huonolta ololta saa edes nukutuksi. Onneksi kohta on jo ihan kunnon syksy ja voi pukeutua ylisuuriin villapaitoihin ja illat on jo pimeitä ja on sopivan viileää lolitalle ja purrr syksy on kiva. Hui ja ensi viikolla Tracon, kuinka tässä näin pääsi tapahtumaan?

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Taivas on sadetta sunnuntaina

      








Kesä maistuu appelsiinijäätelöltä ja mansikoilta, tuoksuu sateelta ja metsältä ja silloin on hyvä juoda litroja teetä ja kuluttaa illat vaan tuijottamalla ulos ikkunasta ja kuunnella Lana Del Reytä kunnes alkaa väsyttää. P.S Tein uuden tumblrin ihan vaan koska.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

I like it when the sky looks like the world is going to end










En edes muista mitä kaikkea on tapahtunut vai onko tapahtunut mitään. Niin no sain ensimmäisen lukiovuoden suoritettua enkä reputtanut kuin vain muutaman kurssin (hups) Ja nyt oonkin pari viikkoa ollut töissä ja pessyt ikkunoita seitsemän tuntia päivässä jes. Tänään oli viimeinen työpäivä, nyt alkoi kunnon kesäloma ja aion tehdä kaikkea hurjaa (lue: katson netflixiä ja kun koulu alkaa itken miksen tehnyt mitään hurjaa) On myös jännä huomata kuinka kivaa elämä oikeastaan on kun paistaa lettuja kuunnellen Zen Cafea.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

That awkward moment between birth and death











Oon vihdoin herännyt jokavuotisesta talvihorroksesta, ollut aika paljon iloisempi, vihannut itseäni vähän vähemmän ja nähnyt ystäviä. Aika hyvin siis menee. Vappuna olin yksi niistä harvoista mun lähipiiristä jotka ei ollut ryyppäämässä, sen sijaan mun vappuun kuului Tia, paljon nukkumista ja paljon metrilakua, en valita. Ensi viikonloppuna mennään käymään Helsingissä, pääsen mm. täydentämään huvenneita teevarastoja sekä matkustamaan ensimmäistä kertaa metrolla, oon ehkä liian innoissani ;-; (ja muokkasin taas ulkoasua hups)