03

Málagassa; hylättyjä kissoja ja kirjoja, tahtoisin viedä ne kaikki kotiin.

Ottamani kuvat ovat täynnä kohinaa ja muita virheitä, se ahdistaa. Pelkään että en ole enää millään tasolla hyvä asioissa joita teen. Siksi en ole ottanut ihan entiseen tapaan valokuvia, enkä kirjoittanut. Nyt yritän taas, että pääsisin yli näistä kriiseistä.

Kerron todellisista oloistani ja ajatuksistani vihkoihin ja Word-tiedostoihin, ne lauseet jäävät jumiin johonkin jos yritän jakaa niitä ihmisille. Turhauttaa olla näin etäinen.

Mulla on vaaterekki täynnä mekkoja. Kauneudestaan huolimatta haluan heittää ne helvettiin, ettei ne muistuttaisi kaikesta mitä en halua ajatella. Hillitsen itseni ja yritän myydä niitä. Huone lapsuudenkodissa tuntuu samaan aikaan turvalliselta että ahdistavalta, patteri kolisee kun käännän kylkeä yöllä ja vaaterekki on viimeinen ja ensimmäinen asia jokaisessa päivässä.
Muutto on ensi viikolla, oon kauhuissani.

Kännykän muistioon kirjoitettuja:

14 Aug 2016
painajaisia, kirkuvia tyttöjä ja nukkumaan mennessä kädet niskallani

15 Sep 2016
tyttöjä pukuliikkeessä sovittamassa prinsessamekkoja, pastellityllejä ja kirkkaat valot suurissa peileissä kun ulkona on harmaa Helsingin syyskuu

14 Oct 2016

unessani suuri seurue istuu illallisella sortuvassa talossa




Pari kuvaa joita en ole jakanut mutta joista siitä huolimatta pidän:



Oikeastaan tahtoisin kirjoittaa välillä jostain mukavasta. Tahtoisin näiden postausten olevan pehmeitä, valoisia ja kevyitä. Ei näin raskaita ja masentuneen kuuloisia. Uskon vielä pääseväni tavoitteeseeni. Sitä odotellessa voitte vaikka skippaa tekstit kokonaan.

mut hys nyt

Hiljaisuus on tehnyt hyvää mulle. Valmistuin lukiosta, olin kahdessa eri työssä ja nyt elän                   murroskohdassa. En mennyt kouluun, tuntuu kummalta.

Helsingissä käydessä on ollut kaunista. Löydän sen kovista kulmista ja kylmistä katseista jotain rauhoittavaa. Metron tekopirteä oranssi ja Katatonia, jokin vetää aina takaisin.

Hyvinä päivinä luen itselleni ääneen runoja. En ole kirjoittanut kuukausiin, oon lakannut etsimästä sanoja. Odotan että ne tulee itsestään.

Ollaan suunniteltu tulevaa, jännittää koska se on yhteinen tulevaisuus. On se ennenkin ollut mutta nyt se tulevaisuus onkin muualla, yhteisessä osoitteessa, enkä uskalla toivoa liikoja sillä pelkään että joudun pettymään. Silti itkettää kun on niin onnellisia hetkiä, niitä kun ei meinata mahtua kylpyammeeseen molemmat ja kylpyhuoneen lattialle tulee tulva. Kun puhutaan kuinka sitten kun ollaan siellä kaukana lähetetään rumia postikortteja ihmisille.

Yritän saada elämästä kiinni, välillä huomaan sen menevän ohi enkä ole kuukausiin tehnyt asioita joista pidän. Valokuvaus on jäänyt, niin kaikki muukin luova. Mutta nyt oon alkanut taas heräämään, aloitin ukulelen soiton ja kaikki on noin muutenkin okei.

Paranoid #11

Kotona ajatukset tuntuu sakeana ilmassa. Jotkut aamut tuntuu vääriltä ja odotan verhoja avatessa maailman olevan väärin päin (syksyllä oli rajuilma, makasin sängyssä ja ulkona tuuli niin kovaa, aamulla olin pettynyt kun ulkona olikin samanlaista kuin ennen)

En enää pelkää pimeää. Irrationaalisia asioita sitäkin enemmän. Oikeesti nauratan jopa itseäni kliseilläni, oonko aina ollut näin masentava.

Välillä kirjoitan, useimmiten en. Lattioilta ja vihkojen välistä löytyy irtonaisia papereita enkä edes muista ikinä kirjoittaneeni sellaista. Usein yöllä herätessä keksin jotain nerokasta, ja unohtaessani suren niitä vaikken ehtinyt vielä kunnolla edes ajatella asiaa.

Talven alussa aloin laskemaan, kuinka monta kertaa talven aikana kaatuisin Pispalan portaissa. Tällä hetkellä luku on viisi tai kuusi. Oon tutustunut kissoihin täällä, ihmisiin en niinkään. Parhaina kavereina toimii vinyylisoitin, kirjat ja sänky. Kyllä mun elämässä tapahtuu enemmän kuin annan ymmärtää. En osaa avautua. Aloitin burleskitanssin.

Maailmanloppu kannetaan kotiovelle

Tästä on tullut kamalan vaikeaa. Kaikki on nyt viime kuukausina ollut ylitsepääsemätöntä, en löydä sanoja edes lyhyeen blogitekstiin. Listoihin mä sen sijaan pystyn, tässä siis lista kahden kuukauden asioista:

-yksi tosi onnellinen viikko Espanjassa pikkusiskon kanssa
-Pyhimyksen keikka isosiskon kanssa, en keksi mitään ylisanaa joka kuvailisi sitä iltaa tarpeeks hyvin
-kaksi tatuointia
-yksi kuvaamataidon diplomityö
-kymmeniä päiviä joita en muista

Laitan kuvia diplomityöstä ja muista kivoista jutuista sit kun kaikki on vähemmän ylitsepääsemätöntä.

Conditions of the Universe

Kesä meni ja lukion viimeinen vuosi alkoi, en voinutkaan enää kulkea paljain jaloin. Leikkautin tukan, muutin Pispalaan omaan pieneen asuntoon (täällä on hurjan paljon hämähäkkejä ja kummallisia ötököitä jotka makaa selällään heilutellen jalkojaan). Joinain aamuina kun herään, tuijotan kattoa ja kuiskaan itselleni kotikotikotikoti, tuntuu vieläkin hieman omituiselta. Kaikki on vähän uutta mutta oon vaan innoissani siitä. Oon tutkinut metsiä ja rantoja, palannut kotiin illalla keltaiset kumisaappaat mutaisina mutta olo niin onnellisena että on itkettänyt. Yhtenä päivänä ollessani matkalla metsästä kotiin kohtasin Kurpitsatalon väkeä, valkoisiin pukeutunut mies tuli halaamaan, ja oon miettinyt onko tää paikka oikeesti ees olemassa. Huomenna täysi-ikäistyn, tajusin sen kunnolla tänään kun seisoin liikennevaloissa, mietin että miten tässä näin pääsi käymään.
Niin ja hei, tein Instagramin tuossa joskus. Ei kai sitten muuta.

Worried shoes

Haapsalu ja sen pastellitalot. Mietin kuinka Tia kuuluisi tänne, kaikkien ruusujen ja merituulen keskelle. Tallinnassa skeittasin yöllä yksin kaduilla, seuraavana päivänä asfaltti-ihottuma polvissa kun halkeama kadussa palautti todellisuuteen tunteesta että olisin haavoittumaton.

Olin Helsingissä. Näin Katjan, joka näytti mulle kaupunkia ja luki runoja ääneen antikvariaatissa. Juotiin teetä ja koko päivä oli niitä sellaisia joita jää kaipaamaan. Illalla Katja lähetti runon joka oli hemmetin kaunis, itketti vähän bussissa kun luin sitä moneen kertaan läpi.

Oli Lappi ja tanssin suonreunalla, sudenkorento laskeutui ohimolle ja olin niin onnellinen että nauroin ääneen. Tuulinen Norjan pikkukylä, metsähautausmaa jossa vanhoja hautakiviä (Vi glemmer deg aldri, silti kukat lakastuneita ja muistopaperit märkinä maassa tuulen vietävinä)